Olen koko lapsuuteni ajan tiennyt sen, mikä minä haluaisin aikuisena olla, tai no en nyt varsinaisesti ja ihan 100% ole ollut varma, mutta sen minä olen tiennyt, että työni on pakko olla jotain auttamiseen liittyvää. Ajatukseni on harhaillut poliisista aivokirurgiin... Äitini on lähihoitaja, sekä tosi iso osa tutuistani toimii jollain tapaa ihmisten kanssa työelämässä. Siitä se ajatus sitten lähti, MINUSTA TULEE LÄHIHOITAJA!! Kun meitä kasiluokalla opontunneilla alettiin valmistamaan ja ohjaamaan tulevia valintoja varten, olin jo ihan hukassa. En ollut enää varma siitä, haluanko enää sittenkään lähihoitajaksi, onko se minun juttuni? pärjäänkö siellä? Ajatukseni meni ihan sekaisin ja meinasin jo luovuttaa ja mennä logistiikalle tai pintakäsittelyyn, sitten myös mielessä kävi että olisko lukio se juttu? tai ysiluokan kertaus, oli niin paljon vaihtoehtoja, jotka olisi "kiinnostanut"...
Kun ysiluokalla yhteishakupäivä läheni, aivoni täyttyi taas noista samoista ajatuksista kun aikaisemmin ja olin tosi stressaantunut.
Viimeisenä yhteishaku päivänä, minä päätin, että joo kyllä se on se sosiaali-ja terveysala, tokana vaihtoehtonani taisi olla pintakäsittelijä ja kolmantena logistiikka.
Nyt kun miettii tarkemmin, minä en olisi luultavasti pärjännyt lukiossa ja ei nuo muutkaan vaihtoehdot ollut oikeastaan minua varten ja ei ne minua edes erityisemmin kiinnostanut, vaan valitsin niitä, koska oli pakko valita jotain, ellei ollut ihan varma että pääsee sinne ensimmäiseen valintapaikkaan.
Sitten tuli päivä, kun piti mennä pääsykokeisiin ja olin ihan varma etten edes pääsisi sinne, koska ne testit/kokeet mitä tehtiin (varsinkin matikka) oli ihan älyttömiä.
Odotettiin muutama kuukausi tuloksia ja kun ne julkastiin nettiin, olin jo ihan epätoivonen. En löytänyt nimeäni mistään hakemastani kohdasta ja epätoivo iski pahemman kerran. Mä olin niin hämmentynyt ja pettynyt itseeni, koska en ollut päässyt mihinkään opiskelemaan. Myöhemmin kuitenkin katsoin ne uudestaan ja siellä sittenkin luki nimeni ja olin samalla niin ilonen, mutta samalla stressasi ja jännitti, se, että saisinko uusia kavereita helposti, koska olen niin ujo. No sain kuitenkin kavereita täältä ja tämä koulu on ollut tosi hyvä vaihtoehto, minulle just oikea, enkä vois kuvitellakkaan itseäni pintakäsittelijänä tai logistiikalla. EN IKINÄ!
Minä olen aina ollut ujo, mutta silti halunnut auttaa ihmisiä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikista ammateista, joissa autetaan ihmisiä. Tällä hetkellä näyttää aika vahvasti siltä, että kolmantena vuonna aion erikoistua LANU:un eli lasten ja nuorten osaamisalaan. Tiedän jo nyt että olen ihan oikealla alalla, koska tämä kiinnostaa minua aidosti, vaikka joo onhan tää nyt välillä rankkaa, mutta tämä minua oikeasti kiinnostaa ja tätä minä haluan tulevaisuudessa tehdä! :)
